Henkilökunta

Taina ja Sani

Eläinlääkäri Taina Lehtimäki

Taina on syntyperäinen ylöjärveläinen ja asuu Ylöjärvellä. Eläinlääkäriksi hän valmistui vuonna 2000. Sen jälkeen Taina työskenteli alkuun eri puolella Suomea kunnan eläinlääkärinä. Vuodesta 2001 Taina on hoitanut pirkanmaalaisia lemmikkejä Tampereella ja Ylöjärvellä. Taina on erikoistumassa pieneläinten erikoiseläinlääkäriksi, tähän liittyen hän työskenteli Helsingissä yliopistollisessa eläinsairalassa sisätautiosastolla talven 2006-2007, perehtyen sisätautipotilaiden ja tehohoitoa vaativien potilaiden hoitoon.

Tainan harrastuksina on mm. ratsastus ja luonnossa liikkuminen irlanninsetteri Lunan kanssa.

Krista ja kissa

Eläinlääkäri Krista Jokela

Krista valmistui eläinlääkäriksi 2005. Valmistumisesta lähtien mieluinen maalaispraktiikka on kuljettanut häntä ympäri Suomea. Pirkanmaalle hän päätyi vuonna 2006. Kahden vuoden ajan hän on hoitanut pääsääntöisesti pieneläimiä. Kissat ja niiden sairaudet ovat erityisen kiinnostuksen kohteena. Myös kirurgia osa-alueena on mieluisaa. Nykyään Krista tekee klinikkatyön ohella myös hevospraktiikkaa tallikäyntien muodossa.

Tällä hetkellä lemmikkinä on kaksi suloista kissaa. Haaveissa eläinlaumaan voisi kuulua aika monta muutakin eläinlajia. Vapaa-aika kuluu mm.vanhaa taloa kunnostaessa. Lempiharrastuksia ovat ratsastus, jumppa ja lumilautailu.

Pirjo ja kissat

Eläintenhoitaja Pirjo Taam

Pirjo on Savosta kotoisin ja asunut Tampereella vuodesta 2003. Pirjo on valmistunut pieneläinhoitajaksi vuonna 2002. Sitä ennen hän ehti työskennellä 13 vuotta sairaanhoitajana teho-osastolla. Pieneläinhoitajana Pirjo on toiminut vuodesta 2002.

Pirjolla asustelee kotona kissalauma. Harrastuksina Pirjolla lenkkeily ja kaikenlainen kuntoilu.

Mari ja koira

Vastaanottoavustaja Mari Välisaari

Mari asustelee miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Ylöjärvellä. Lisäksi kotoa löytyy kaksi koiraa, kaksi kilpikonnaa ja kaksi undulaattia.

Aiemmin Mari on työskennellyt perushoitajana vanhainkodilla sekä Ylöjärven kunnaneläinlääkärin avustajana.

Marin harrastuksiin kuuluvat koirien kanssa puuhastelu, käsityöt sekä erilaiset remonttihommat.


© Pirkanmaan pieneläinklinikka Oy 2008